Blogi

  • Tekijä: Laura Väre

    Kerro hieman itsestäsi


    Olen Laura Väre, Aalto-yliopistossa taiteen maisteriksi opiskeleva muotoilija. Opiskelun ohella teen myös freelancerina projekteja eri yrityksille. Muotokielelleni ominaisinta on selkeät linjat ja oivaltavuus – haluan yhdistää suunitelmissani kauniin ja toimivan.

    Miten päädyit suunnittelijaksi?


    Pidän asioiden tekemisestä käsin, ja minulle on tärkeää päästä toteuttamaan itseäni. Jo lapsena uskoin vahvasti ryhtyväni taiteilijaksi. Peruskoulun jälkeen aloitin Metalliartesaani opinnot, jossa kiinnostukseni muotoilua kohtaan kasvoi. Ammattikoulun jälkeen tiesin siis heti mihin suuntaan jatkaisin.

    Millainen materiaali puu on sinulle?


    Puu on lämmin ja perinteinen, se tuo mieleen kodin. Se on materiaalina haastava, sillä puun työstäminen ei ole minulle niin tuttua kuin metallin. Opin puusta jatkuvasti jotain uutta ja se on palkitsevaa.

    Onko sinulla suunnittelija esikuvia?


    Varsinaisia esikuvia minulla ei ole. Ihailen ihmisiä, jotka ovat kovalla työllään päässeet etenemään, sekä ihmisiä jotka ovat olleet uskollisia omalle tyylilleen.

    Jos et olisi suunnittelija mitä tekisit? 


    Olisin varmasti silti jollain visuaalisella alalla, kuten graafikko tai floristi. Tai taitelija, kuten lapsena jo suunnittelin.

    Tärkein esineesi?


    Ehdottomasti kynä. Ei niinkään väliä millainen kynä, kunhan sillä pystyy ilmaisemaan itseään kuvan keinoin.

    Onko sinulla suosikki paikkaa Fiskarissa?


    Pidän Ruukin läpi virtaavasta Fiskarsinjoesta ja sen poikki kulkevista puisista silloista. Kun kuuntelee joen solinaa puisen sillan yli kulkiessa, tuntuu hyvältä olla juuri siinä.

  • Tekijä: Jenni Roininen

    Kerro hieman itsestäsi

    Työskentelen Fiskarsissa Nikari Oy:n luovana johtajana. Koti minulla on Espoossa.

    Miten päädyit muotoilijaksi?

    Olen aina ollut kiinnostunut valtavasti käsillä tekemisestä, nikkarointi, piirtäminen ja tekstiilityöt ovat olleet harrastuksiani aina. Isäni työskenteli käsityöläisenä ja olen aina asunut niin, että puuverstas mahdollisuuksineen on seinän takana. Lapsuuden perhetuttaviimme kuului muutama arkkitehti ja rakennusinsinööri, joiden johdattelemina puntaroin lukion jälkeen arkkitehtuurin ja käsityöammatin vaihtoehtoja. Pääsin myös yhdeksi kevääksi tutustumaan muotoilijan työhön muotoilulegendan Yrjö Kukkapuron assistenttina. Sen jälkeen urahaaveeni oli selvä! Hain Taideteolliseen Korkeakouluun huonekalusuunnittelun ja sisustusarkkitehtuurin linjalle.

    Millainen materiaali puu on sinulle?

    Puussa yhdistyvät mielestäni kaikki hyvän raaka-aineen ominaisuudet. Helposti saatava, ekologinen ja terveellinen, niin tekijälle kuin käyttäjälle. Oikein tehtynä ja käsiteltynä se on kestävä ja pitkäikäinen. Puuesineitä ja pintoja on myös helppo ylläpitää ilman erityisasiantuntemusta ja tarvittaessa hävittää. Materiaalina luonnollinen ja siksi ajaton.

    Miten kuvaisit työskentelyäsi?

    Työskentely muotoilun ja valmistamisen ristiaallokossa on ainakin ehdottoman mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Joskus ihmettelen kuinka vauhdikasta ja sattumia täynnä yksikin päivä voi olla kun tehdään uutta tai ollaan jonkin projektin pyörteissä. Muotoilutyö on myös tiimityötä ja on mukavaa tehdä töitä osana eri ammattilaisten joukkoa.

     Onko sinulla esikuvia?

    On useampikin! Jokaiselle muotoilun ja arkkitehtuurin osa-alueelle minulla on joku, jota seuraan edelläkävijänä. Puumuotoilussa se on ehdottomasti Kari Virtanen.

    Jos et olisi muotoilija mitä tekisit?

    Haaveilen osaavani jonkin käsillä tekemisen erityistaidon ammattitasoisesti. En ole varma mikä olisi erikoisalani puu, keramiikka, metalli, tekstiili, tai vaikka leipuri, mielellään useampi!

    Tärkein esineesi?

    Minulta kysyttiin joskus tätä samaa toisessa yhteydessä. Valitsin esineen jolla on arkipäivän selviämisessä ratkaiseva tehtävä ja taidan kallistua edelleen ruuanlaittovälineeseen. Minulla on kotona äidiltä saatu iso rautapata, johon laitan viikonloppuna ruuan uuniin ja lähdemme vaikka koko perhe ulkoilemaan. Kotiin tultua ruoka on valmista ja pääsemme heti kaikki syömään. Rautapata säästää minulle aikaa tärkeisiin asioihin kuten yhdessäoloon! Lisäksi se on käyttöesineenä pitkäikäinen, oikein pidettynä miltei ikuinen.

    Onko sinulla suosikki paikkaa Fiskarissa?

    Minulle ehkä mieleenpainuvin kohta on se kun lähestyy Fiskarsia Karjalohjan suunnasta. Peltonäkymä ennen kylää on vuodenaikojen mukaan aina erilainen ja siitä voi seurata ajan kulkua luonnon mukaan. Keväällä maisema vihertää ja muuttolintuja lepäilee pitkin peltoa. Syksyllä on mahtavat ruskan värit ja peuroja ruokailemassa. Lisäksi vielä kesä, talvi ja kaikki muut vaihtelevat olosuhteet niiden välillä, aamusumut ja lumimyrskyt.

  • Tekijä: Saara Renvall

    Kerro hieman itsestäsi

    Olen Helsinkiläinen muotoilja ja toimin laaja alaisesti muotoilun eri alueilla. En rajaa työtäni tiettyyn tuotekategoriaan tai materiaaliin vaan nautin vapaudesta soveltaa osaamistani. Harrastan viljelyä, puutarhanhoitoa ja unelmointia joita toteutan Itä uudenmaalla mökillämme.
    Työn lisäksi olen mm äiti, puoliso, tytär ja ystävä.

    Miten päädyit muotoilijaksi?

    Olen aina ollut kiinnostunut käsillä tekemisestä, rakentamisesta ja erilaisista materiaaleista. Vanhempani ovat taiteilijoita joten olen kasvanut ympäristössä jossa tehtiin paljon käsin. oli siis hyvin vaikea kuvitella mitään muuta kuin jotain käsityöpainotteista luovaa ammattia.

    Millainen materiaali puu on sinulle?

    Olen puualan artenomi peruskoulutukseltani joten puu on materiaaleista minulle tutuin. Puun mahdollisuudet ja selkeä elinkaari kiehtoo. En kuitenkaan rajaa suunnitteluani yhteen materiaaliin.

    Miten kuvaisit työskentelyäsi?

    Suunnitteluprosessi on aika perusteellinen ja pyrin itse konkretisoimaan ideat kolmiulotteiseennmuotoon. AlkuIdeointi on aika nopeaa mutta ajatuksen realisointi vie aikaa ja pidän prosessin vaiheista. Suunnittelen asioita omista lähtökohdistani tai asiakkaan toiveista. Kaikki projektit punnitsen etukäteen että ne istuvat omaan arvomaailmaani ja toimin intutiivisesti prosessin aikana. Muotoilu ei ole minulle pelkkää muodon antoa vaan tapa ajatella ja muuttaa siten maailmaa

    Suunnittelit yhdessä puuseppä Marco Escartin kanssa näyttelyyn naulakon. Miten yhteistyö Marco kanssa sujui ja miten prosessinne eteni?

    Yhteistyö eteni mielestäni hyvin. Marco on taidokas ja ajattelee laaja alaisesti sekä perusteellisesti. Mielestäni onnistuimme yhdistämään voimamme ja haastamaan toisiamme.

    Onko sinulla esikuvia?

    En osaa nimetä yhtä tekijää sillä useilla suunnittelijoilla on ihailtavia piirteitä. Kiinnostavimmilla tekijöillä on jotain sanottavaa ja he omaavat oman vahvan kädenjäljen.

    Jos et olisi muotoilija mitä tekisit?

    Varmasti tekisin vielä enemmän asioita käsin. Tekisin taideprojekteja enemmän, kasvattaisin laajemmin asioita maalla ja hankkisin isomman perheen.

    Tärkein esineesi?

    Merkityksellisimmät esineeni ovat isältäni saadut veistokset.

    Mitä kuuluu syksyysi?

    Olen mukana kehittämässä nuorta suomalaista muotoilua esittävää The Block aluetta syksyn 2015Habitareen sekä osallistun TypoCraft Helsinki ryhmänäyttelyyn.

    Onko sinulla suosikki paikkaa Fiskarissa?

    Kyläkokonaisuus on kaunis, mutta kaikista kiinnostavimipia paikkoja ovat paikallisten tekijöiden työtilat.

  • Tekijä: Antrei Hartikainen

    Kerro hieman itsestäsi

    Olen Fiskarsissa asuva ja työskentelevä puuseppämestari. Kotipaikkani on Outokumpu, josta olen muuttanut Fiskarsiin 5,5 vuotta sitten. Olen kiinnostunut laajalti muotoilusta, erilaisista tekniikoista, valmistusmenetelmistä ja  eri materiaaleista ja niiden yhdistelyistä.

    Miten päädyit puusepäksi?

    Nuoruudesta lähtien olin isäni puusepän verstaalla apuna/häiritsemässä. Siellä olen päässyt aloittamaan
    puun parissa harrastelun. Ammatin valintaa miettiessä puuartesaanin opinnot oli selvä ykkösvaihtoehto. Harjoittelu jaksot vietin eri alueiden parhaiden puusepänverstaiden opissa ja se oli myös polku Fiskarsiin. Täällä työn ohessa suoritin myös puuseppämestarin tutkinnon.

    Millainen materiaali puu on sinulle?

    Arkinen, elävä, vaativa, palkitseva.

    Miten kuvaisit työskentelyäsi?

    Päivätyöni teen Nikari Oy:ssä siellä toimin tuotekehityspuuseppänä ja työn ohella teen omia/yhteistyöprojekteja. Tekijänä olen tarkka mutten perfektionisti. Osaan myös mukailla laadun ja nopeuden suhdetta tilanteesta riippuen. Varsinkin aiemmin olen saattanut hätäillä, että saisin työn nopeasti valmiiksi jotta näkisin lopputuloksen. Siksi en välttämättä ole kerennyt katsella, fiilistellä ja tehdä muutoksia puolivalmiiseen työhön, joka on taas erittäin tärkeää kehittymisen kannalta.

    Onko sinulla esikuvia?

    Kaikki joista huomaa, että he tekevät omaa juttuaan omistautuneesti ja pieteetillä.

    Jos et olisi puuseppä mitä tekisit?

    Luultavasti työskentelisin muotoilun/käsityöläisyyden parissa joka tapauksessa. Joskus haaveilin myös kellosepän ammatista.

    Onko sinulla suosikki paikkaa Fiskarissa?

    En pysty nimeämään yhtä suosikki paikkaa. Ehkä hienoin tunne tulee Fiskarsiin saavuttaessa Karjaalta päin, kun luonto on aika tavanomaista, mutta heti tunnelin jälkeen avautuu aivan erilainen upea ympäristö. Tulee aina ajatelleeksi WAU! ollaanko tosiaan Suomessa.

  • Tekijä: Minja Kolehmainen

    Kerro hieman itsestäsi

    Olen muotoilija ja puuseppä, jonka mielikuvitus ja olemus on usein lapsenomainen. Elän illuusion, perheen ja puhtaan ruuan voimalla.

    Miten päädyit puusepäksi?


    Haaveiluni puusepäksi tulemiseksi alkoi Englannissa 2009, kun olin suorittamassa taide- ja muotoilukoulutusta Kentissä. Paloin halusta oppia valmistamaan suunnittelemiani huonekaluja. Muutaman vuoden ja muutaman mutkan kautta yksi monista unelmistani toteutui ja pääsin parhaimpien puuseppien oppiin Nikariin.

    Millainen materiaali puu on sinulle?

    Puu on minulle, kuin tärkeä “henkilö” elämässäni. Se on vaativa, upea, vaikea ja mahtava. Sen kautta opin paljon kokeilemalla, tutkimalla ja sen kanssa työskentelemällä.  Paljon on opittavaa ja tutkittavaa ja nautin siitä suunnattomasti. Se on tuonut minulle kyyneleitä, turhautuneisuuden tunnetta, epätoivoa ja ennen kaikkea onnistumisen ja onnen tunnetta. Annan sille kaikkeni ja se antaa minulle takaisin.

    Millaista on työskentelysi?

    Työskentelyäni kuvailisin jatkuvana prosessina. Välillä se juoksee eteen ja taakse, heittää volttia, matelee ja on paikoillaan. Riippuen päivästä.

    Onko sinulla esikuvia?

    Esikuviani ovat  Kari Virtanen,  Englantilainen puuseppä/taiteilija Gareth Neal ja vanha opiskelukaverini Adam Rowe, joka omistaa Laser Cut Studion helsingissä.

    Jos et olisi puuseppä mitä tekisit?

    Jos en olisi puuseppä haluaisin olla muusikko. Musiikki on tärkein mielen kohottaja.

    Tärkein esineesi?

    Tärkein esineeni on mummun kutoma raidallinen matto.

    Onko sinulla suosikkipaikkaa Fiskarsissa?

    Suosikkipaikkani Fiskarsissa on puuhellani äärellä.

  • Tekijä: Matti Söderkultalahti

    Matti Söderkultalahti on Etelä-Pohjanmaalta, Evijärveltä, kotoisin oleva puuseppämestari, joka on erikoistunut sorvaukseen. Matti työskentelee Nikarille sekä omalla toiminimelllä omassa pajassaan.

    Matin käden jälkeä pääsee ihastelemaan näyttelyssä sorvatuissa kulhoissa, jotka edustavat hänen itseopittua sorvaustaitoaan ja perfektionistista työskentelyä.

     Miten päädyit puusepäksi?

     Puusepäksi päädyin kohtalon saattamana. Ajattelin aluksi kokin ammattia, mutta en päässyt sitä opiskelemaan. Puualan opinnot olivat vasta kolmantena vaihtoehtona autolinjan jälkeen, minne lopulta päädyin.

    Ensi kosketus puun sorvaamiseen tapahtui 16-vuotiaana. Silloin heti tiesin, että se oli minun tekniikkani. 19-vuotiaana ostin oman sorvin ja aloin opittelemaan sitä itse, olen siis sorvaajana itse oppinut. Syksyllä 1998 aloitin opinnot Jurvan käsi- ja taideteollisessa.

    Millainen materiaali puu on sinulle?

    Puu on elämäntapa, koska käsittelen sitä lähes päivittäin. Puu on myös kiehtova, nöyryyttä ja kunnioitusta herättävä materiaali, joka jaksaa yllättää. Jokainen tukki on erilainen, jokaisella on oma luonteensa. Tuoretta puuta työstäessä ovat kaikki puun jännitteet tallella, mitkä voivat pilata työn minä hetkenä hyvänsä. Puun kanssa työskentely on jatkuvaa tutkimustyötä tekemisen kautta.

    Miten työskentelysi etenee?

    Sorvaaminen on nopea tapa päästä puun sisälle, tosin materiaalin tuntemus ja oikean tekniikan oppiminen ja hiominen huippuunsa on jatkuva prosessi. Tavoitteena on saada tekninen täydellisyys yhdistettyä täydelliseen muotoon.

    Aloitan aina työni tuoreista tukeista. Työskentely on hyvin vuorovaikutteinen prosessi, työn edetessä materiaali paljastaa joko miellyttäviä tai vähemmän miellyttäviä yllätyksiä.

    Sorvaaminen on erikoistekniikka, jota tunnetaan yllättävän vähän jopa alan ihmisten keskuudessa. Monesti luullaan, että tekniikalla ei ole niin väliä, hiomalla virheet saa korjattua. Muoto ja viimeistely syntyvät tekijän ja työkalun saumattomasta yhteistyöstä, mutta jos työkalun jälki ja muoto ovat huonoja lopputulos ei ainakaan parane hiomalla.

    Onko sinulla esikuvia?

    Esikuviani ovat kaikki ne tekijät, jotka ovat alusta lähtien uskoneet omaan näkemykseensä ja työskennelleet sen mukaan välittämättä muiden mielipiteistä ja kovan työn kautta lopulta menestyneet.

    Onko sinulla suosikki paikkaa Fiskarsissa?

    Olen fanaattinen sienestäjä joten lempipaikaksi voin nimetä Fiskarsia ympäröivät sieniä pullollaan olevat lehtometsät, oman kodin lisäksi.

     

  • Tekijä: Mari Isopahkala

    Mari Isopahkala on Helsingissä toimiva tuotemuotoilija. Marin tuotantoon kuuluu oma valaisin mallisto , jonka lisäksi hän tekee uniikkitöitä ja piensarjatuotteita mm. lasista. Mari tunnetaan myös Lapponialle suunnitelluista koruista, mutta tekee freelancer projekteja myös muille yrityksille (esim. Marimekon Konkkaronkka -aterinsarja ja Woodnotes Rest – tuotteet). Mari suunnittelee ja tuottaa mattoja ja muita tekstiilituotteita Paspas Finland - merkin alla. Vuonna 2013 hänet valittiin Vuoden nuoreksi muotoilijaksi.

    Miten päädyit muotoilijaksi?

    Löysin vasta vanhoja kirjeitä 11-vuotiaalta Marilta mummulleen, jossa vakaasti olin päättänyt ryhtyä huonekalusuunnittelijaksi isona. Olin jo unohtanut moisen päättäväisyyden, mutta  juuri niin tein kuin kirjoitin. Nyt vanhemmiten olen vain ymmärtänyt että minulla on ollut annettavaa myös laajemmin muotoilulle.

    Millainen materiaali puu on sinulle?

    Puu edustaa minulle perinteitä. Pidän sitä myös hieman haastavana materiaalina, sillä sitä pitää osata käsitellä ja lukea ennalta. Puun taitajia on paljon ja sitä on muotoiltu kautta aikojen. Miten sitä voi käsitellä uudella tavalla kiinnostaa minua. Puu hengittää ja on ihmistä lähellä ja suomalaisille erityisen rakas.

    Miten työskentelysi etenee?

    Olen innostuva. Ideoin mielelläni. Olen väsymätön luova puurtaja. Teen kovasti töitä. Omasta mielestäni en lähde mukaan kaiken maailman kotkotuksiin. Oli työ/esine mikä tahansa, sen olemassaolo pitää olla perusteltu.

    Onko sinulla esikuvia?

    Kukaan suomalainen nykymuotoilija ei ole voinut välttyä ihastelematta kultakauden tekijöiden töitä. Etenkin käsityöläisten panos, tuotteiden viimeistely ja laatu sen ajan tuotteissa on sellaista jota ei enää tämän päivän sarjatuotetuissa esineissä ole.

    Mitä tekisit jos et olisi muotoilija?

    Toimisin varmasti jollain visuaalisella alalla. Tykkään tehdä asioita käsin. Ehkä olisin omapäinen käsityöläinen.

    Onko sinulla suosikki paikkaa Fiskarsissa?

    Ei varsinaisesti suosikkia, mutta pidän Fiskarsin vanhoista puista. Niissä on jotain miellyttävää ja rauhallista.  Nyt kookkaat puut ovat kuitenkin joskus olleet myös nuoria ja siroja, ja ovatehkä joutuneet taistelemaan olemassaolostaan. Koitoksistaan vahvistuneina ovat varmasti  nähneet Ruukissa vaikka ja mitä.

  • WE LOVE WOOD(s)! saapui Artekiin

    WE LOVE WOOD(s)! saa satelliittinäyttelyn Helsinkiin, kun näyttelyn valikoituja puutuotteita laitetaan esille Artekin lippulaivamyymälään 7.7.–15.8. väliseksi ajaksi.

    Artekissa esillä on naulakkoja, jakkaroita, säilytysastioita, kävelykeppejä, koruja, kaappeja ja muita huonekaluja. Puuesineiden lisäksi esillä on yksi keraaminen teos ja yksi ääniteos. Linda Bergroth ja Antrei Hartikainen suunnittelivat Artekin nimikkoyuotteen, Collector A,B,C:n .Näyttelyn tuotteita on suoraan tai tilaustuotteena saatavana Artekista näyttelyn ajan.

    Artek on WE LOVE WOOD(s)! -hankkeen yhteistyökumppani.

    Satelliitin avajaisiin saattin tupa täyteen ja suunnittelijat pääsivät esittelemään töitään avajaisvieraille.

  • Tekijä: Heikki Aska

    Puuseppä Heikki Aska on työskennellyt puun parissa koko ikänsä. Hän pyörittää omaa yritystään Bilnäsissä, missä jakaa työhuoneen toisen puusepän kanssa.

    Heikki työskentelee laajasti puun kanssa ja kokee, että sitä kautta oppii materiaalista eniten. Kalusteiden suunnittelu ja valmistus on kuiten se mistä hän nauttii eniten. Näyttelyssä pääset ihastelemaan Heikin kädenjälkeä Heikin ja Timo Mikkosen yhteisessä tuoli-projektissa, Petri Vainion kanssa toteutetun Varsa-jakkaran puitteissa ja Kristian Gullichsenin suunnitteleman naulakon toteutuksessa.

     

    Miten päädyit puusepäksi?

    Ehkä tässä kohtaa voidaan puhua sukurasitteesta. Peruskoulun jälkeen suoritin puualan perustutkinnon oppisopimuksella perheyrityksessämme, joka valmisti hirsitaloja. Työskentelin myös ovia ja ikkunoita valmistavassa verstaassa. Jossain vaiheessa kiinnostus kalusteiden tekoon otti niskalenkin ja lähdin artesaaniopintoihin. Sitä kautta päädyin Fiskarsiin.

    Millanen materiaali puu on sinulle?

    Materiaalina puu on minulle arkipäiväinen ja luonnollinen osa elämää ja työtä. Puu tarjoaa muokkaajalleen haasteita. Joku (seppä) on joskus sanonut, että valitsi materiaalikseen metallin kun se tarjoaa enemmän haasteita kuin esim. puu. Vaikka en itse tunne metallia kovin hyvin materiaalina koen puun tarjoavan enemmän haastetta. Vaikka se ei ole yhtä kovaa on sen käsittelyssä otettava huomioon paljon seikkoja, jotka ei arjessa aina näy. Lähtien aina materiaalin hankinnasta ja puun kuivauksesta puulajin valintaan ja syysuuntiin. Valmiina tuotteenakin puu on elävä materiaali, joten tuotteen suunnittelussa on syytä huomioida tämä seikka.

    Onko sinulla esikuvia?

    Esikuvia minulla ei varsinaisesti ole. Ainakaan yhtään selkeää, jonka voisin nimetä. Jo nuoresta pitäen jokainen työkaveri tai pomo, tai ylipäätään työhön vaikuttanut henkilö on muokannut käsitystäni työstä. Työhön suhtautuminen pelkkänä työnä ja sen suorittajana tai vastaavasti siihen intohimoisesti ja vastuullisesti suhtautuen. Toimikoon siis esikuvina jokainen, joka on näyttänyt oman tapansa toimia. Näiden tapojen joukosta olen sekoittanut itselle sopivan tavan toimia.

    Mitä tekisit, jos et olisi puuseppä?

    Voisin olla vaikkapa barista tai esim. arboristi. Olen miettinyt joskus, josko tekisin jotain tämän nykyisen ammattini ohella ja nämä on nousseet ajatuksiin.

    Sinulle tärkein esine?

    Ei ehkä ihan yksiselitteisesti tai todellisuudessa tärkein esine, mutta mutteripannu.

    Onko sinulla suosikki paikkaa Fiskarsissa?

    Minulla ei ole mitään yhtä suosikkia, mutta vahvana mieleen nousee Kieloniemessä sijaitseva kyläseuran omistama ja hallinoima sauna, urheilukenttä ruukin keskustan ylärinteellä ja tietysti aina se kyseinen paikka, jossa kulloinkin asun, niitä on muutama.