Blogi

< Back to all posts
  • Tekijä: Kirsti Doukas

    Kerro hieman itsestäsi

    Olen muotoilija ja kultaseppä, minut tunnetaan ehkä parhaiten Kalevala Korulle suunnittelemistani mallistoista. Olen keskittynyt sarjatuotanto-osaamiseen ja tällä hetkellä uutena alueena muotoilujohtaminen. Olen muotoiluyrittäjä, omistan Saarikorpi Designin yhdessä kultaseppämestari Kristian Saarikorven kanssa. Taustani on vahvasti maaseudulla Pohjanmaalla, olen maatalon tyttö ja tieni on kulkenut navetasta navettaan. Yrityksemme työtilat sijaitsevat Fiskarsin ruukin entisessä navetassa. 

    Miten päädyit korusuunnittelijaksi?

    Muotoilijaksi päädyin vahvan vision ja päähänpinttymän johdattamana. Tavoitteeni oli tulla muotoilijaksi ennemmin tai myöhemmin. Kuljin pidemmän reitin käsityökoulutuksen kautta ja osittain onnellisten sattumien  tai tähtiin kirjoitetun suunnitelman myötä päädyin nimen omaan korualalle.

    Millainen materiaali puu on sinulle?

    Puu on minulle täysin uusi materiaali. Toisaalta hyvinkin kiinnostava siinä mielessä, että se poistaa teknisten rajoitteiden kahleet, koska en ymmärrä mitä ne voisivat olla toisin kuin työskennellessäni metallien kanssa, mistä minulla on vuosikymmenien kokemus. Etenen puun kanssa yritysten ja erehdysten kautta. 

    Miten kuvaisit työskentelyäsi?

    Olen viime tipan suorittaja. Aikaa myöten minulle on kehittynyt hyvä stressinsietokyky. Olen ehdottomasti enemmän muotoilija kuin käsityöläinen ja tarvitsen rinnalleni työparin, joka vie homman maaliin. Tässä tapauksessa Kristianin, me täydennämme toisiamme työparina.

    Onko sinulla esikuvia?

    Issey Miyake, Gijs Bakker, Zaha Hadid

    Jos et olisi korusuunnittelija mitä tekisit?

    Jos en olisi lainkaan muotoilija tai korusuunnittelija luultavasti olisin hakeutunut tutkimuksen puolelle.Tällä hetkellä kiinnostuksen kohde on tulevaisuuden tutkimus ja miten sen voisi yhdistää oman alan tutkimukseen.

    Tärkein esineesi?

    Pentagon Designin suunnittelema pyykkikori.

    Onko sinulle tulossa jotain uutta mistä haluaisit kertoa?

    Kalevala Korun mallistoon on tulossa minulta tänä syksynä kaksi lanseerausta; Aamu pronssikorumallisto, jossa on uusi ajankohtainen värisävy rosékulta. Sen lisäksi tulee roosanauha kampanjaan tuotteet, joita myydään lokakuusta joulukuuhun. Haluan olla omalla panoksellani mukana tärkeässä asiassa.

    Onko sinulla suosikki paikkaa Fiskarissa?

    Oma piha ja metsä  ns.havumetsävyöhykkeellä.